Jämi84 starttiin reilu viikko

Vuoden 2017 Jämi84 MTB voittaja Jukka Vastaranta

Jämi84 MTB -maastopyöräilyyn Ikaalisissa ja Jämijärvellä odotetaan 11. elokuuta tuhatta pyöräilijää.
– Tavoitteemme on tämä. Kuitenkin jo yli 600 osallistujalla tapahtumamme on toiseksi suurin maastopyöräilytapahtuma Suomessa, sanoo Jämi 147 Oy:n Voitto Vuori.

Jo toisena vuonna peräkkäin tapahtuman keskuksena palvelee Scandic Ikaalisten Kylpylä, missä osallistujien käytössä on muun muassa kylpylä. Illan tähtenä tansseja tahdittaa Janne Tulkki. Jämi 147 Oy tekeekin pyöräilytapahtumansa järjestelyissä yhteistyötä sekä Scandic Ikaalisten Kylpylän että Ikaalisten Nousevan Voiman kanssa. Suunnistusseuran talkooväki on jo hyvissä ajoin ahertanut esimerkiksi pyöräilyreittien varrella.
– Reitit ovat pääosin jo merkattu, eli harjoittelemaan pääsee, sanoo Tapani Jokela.
Reitit, päämatka 84 kilometriä, puolikas 42 ja junioreiden 20 kilometriä, ovat samat kuin vuosi sitten.
– Reitille osuu muutama haasteellinen maastokohta. Suurelta osalta pyöräillään kuitenkin kangasmetsän poluilla ja kangasteillä. Maanteiden ja sorateiden osuus kylillä on huomattavasti vähäisempi kuin tapahtuman menneinä vuosina.
– Reitti on hyvä ja arvostettu. Vaikka reitti ei ole varsinaista maastopyöräilymaastoa, se sopii aloittelevillekin maastopyöräilijöille. Niin haastavaa maastoa ei ole kuin eräissä muissa maastopyöräilytapahtumissa, Tapani Jokela kuvaa.

Vaikka Jämi84 MTB kannustaa maastoon kuntoilevia pyöräilijöitä, tapahtuma houkuttelee myös Suomen maastopyöräilyn kärkeä. Tapahtumaan ovat tulossa muun muassa XCO Suomen mestarit Sini Alusniemi ja Jukka Vastaranta, jotka viime vuonna voittivat myös Jämi84 MTB:n. Kovia haastajia on ilmoittautunut esimerkiksi Virosta.

Jämi 84 MTB -tapahtuman matkat ovat 84 ja 42 kilometriä sekä Minimaraton 20 kilometriä.
Päämatkalla on useita sarjoja miehille ja naisille 17-vuotiaista 60+ -veteraaneihin sekä lisäksi Fatbike -sarjat. Puolikas pyöräillään kuntotapahtumana ajanotolla. Minimaratoniin kannustetaan nuoria alle 10-vuotiaista 16-vuotiaisiin tyttöihin ja poikiin.

Kaikki osallistujat saavat mitalit ja osallistuvat myös ulkopaljun arvontaan.

Jämi84 MTB on osa kolmen lajin Jämi 147 Triplaa. Helmikuulla hiihdettiin Jämillä. Jämillä Tripla huipentuu 1. syyskuuta Jämi21 XC RUN -tapahtumassa, jossa ratkeaa, ketkä kruunataan Jämin kuninkaaksi ja kuningattareksi.