Jämi42 hiihdetään sekä perinteisellä että vapaalla

Jämi42-hiihdossa on ensimmäistä kertaa valittavana perinteinen tai vapaa hiihtotapa, molempiinkin ehtii mukaan! Kuva: Bullseye Photography/Teemu Ojapalo

Pitkän matkan hiihto Jämi42 järjestetään helmikuussa kaksipäiväisenä tapahtumana.

Lauantaina 10.2. hiihdetään perinteistä ja sunnuntaina 11.2. vapaata. Pisin matka on tapahtuman nimen mukaisesti 42 kilometriä. Lisäksi valittavana on puolimatka.

Lumitilanne Jämillä on parempi kuin moneen vuoteen on vuoden vaihtuessa ollut.

‒ Latuja on auki 30 kilometriä ja lunta on niin sen verran, että ladut kestävät pienet vesisateetkin, kertoo Jämin Jänteen puheenjohtaja Asko Uurasjärvi.

Paikallinen seura Jämin Jänne otti alkavalle vuodelle päävastuun Jämi42:n järjestelyistä. Seura on järjestänyt Jämillä monia suuria hiihtokilpailuja SM-kisoista Hopeasompa-finaaliin ja Suomen Cupin osakilpailuihin.

‒ Paikallisena toimijana tunnemme hyvin Jämin olosuhteet ja järjestelykokemusta löytyy, Uurasjärvi sanoo.

Ainakin tänä vuonna tapahtuma säilyy pitkälti entisen kaltaisena. Kilpailusarjojen valikoima on yhtä laaja kuin ennenkin ja reitti pysyy lumitilanteen salliessa samana. Jos lumitilanne on heikko, järjestäjät ovat valmiita muuttamaan reittiä.

‒ Harjun pohjoispuoli pysyy aina paljon lumisempana, joten tarvittaessa reitti voidaan siirtää kulkemaan sinne. Jämin uraverkosto tarjoaa paljon mahdollisuuksia, Uurasjärvi sanoo.

Uutuutena mukaan tulee vapaan hiihtotavan tapahtumapäivä. Järjestäjät haluavat tarjota myös vapaan hiihtotavan ystäville mahdollisuuden nauttia Jämin komeista maisemista yhdessä suksien.

Innokkaimmat hiihtäjät lähtevät ladulle molempina päivinä! Tuhannen osallistujan rajan pitäisi ylittyä viikonloppuna selvästi. Ilmoittautuminen aukeaa viikolla 1.