Jämi21 goes Kauppi – ensi vuonna juostaan Tampereen ytimessä

Ensi vuonna Jämi21 juostaan Kaupissa. Kuva: Jämi147

Jämi21-juoksutapahtuma tekee ensi vuonna visiitin Tampereelle. Samalla myös tapahtuman ajankohta siirtyy syksystä kevääseen.Kuudetta kertaa juostava Jämi21 järjestetään ensi vuonna Kaupin urheilupuistossa Tampereella ja tarjolla on alueen parhaita polkuja ja ulkoilureittejä. Tapahtuman päivämäärä on 13. toukokuuta.

– Haluamme tehdä Jämi147-tapahtumia tunnetummaksi Tampereen alueella ja totesimme, että parhaiten se onnistuu viemällä yksi tapahtuma kokonaan seutukunnalle, kommentoi Petri Ikävalko Jämi147:stä.

Vastuullisena järjestäjänä toimii Tampereen Pyrinnön suunnistusjaosto ja tapahtumajohtajana tulee toimimaan maajoukkuesuunnistaja Severi Kymäläinen.

– Pyrinnön suunnistajien miesten edustusryhmä on järjestänyt menestyksekkäästi Inov8 Trail Cupia Tampereen alueella, joten järjestelyt ovat osaavissa käsissä, kommentoi Ikävalko.

Kaupin alueen runsas polkuverkosto ja vaihteleva maasto mahdollistavat monipuolisen reitin. Alustava reittisuunnitelma julkaistaan syksyn aikana.

– Kauppi sijaitsee myös logistisesti ihanteellisella paikalla. Tampereen rautatieasemalta on Kauppiin vain noin 20 minuutin kävelymatka, joten mukaan on helppo tulla junalla esimerkiksi Helsingistä tai Jyväskylästä, uskoo Ikävalko.

Ajankohdan siirtämisellä kevääseen tavoitellaan entistä enemmän osallistujia One Way Triplaan.

– Jämi42:sta on seuraavaan tapahtumaan ollut aikaa lähes puoli vuotta. Nyt tuo aika puolittuu ja uskomme, että ihmisten on helpompi sitoutua koko triplan kiertämiseen. Lisäksi on hienoa, että One Way Tripla huipentuu toistaiseksi isoimpaan Jämi147-tapahtumaan eli Jämi84-maastopyöräilyyn, näkee Ikävalko.

Ilmoittautuminen ensi vuoden Jämi147-tapahtumiin on avattu tänään.
Ilmoittaudu mukaan: https://signup.eqtiming.no/?lang=finish&Event=Jami147